Artboard 2 copy 9 Osallisuus

Kaupunkiaktivismien nousun myötä ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan syntyy aiempaa laajemmin. Osallisuuden kulmakivenä on edelleen mahdollisuus pystyä halutessaan vaikuttamaan yhteiskuntaan hallinnollisen valmistelun ja päätöksenteon kautta. Osallisuutta syntyy kuitenkin olennaisesti myös suoremmin konkreettisessa, omaehtoisessa, myös taloudellisessa toiminnassa.

Mitä on osallisuus? Lue täältä.

Kaupungin osallisuusmallissa tai vastaavassa on tärkeä suunnata sekä osallistumismahdollisuuksien järjestämistä hallinnosta käsin, kansalaisten omaehtoisen toiminnan mahdollistamista että sitä, miten hallinto toimii suhteessa tähän omaehtoiseen toimintaan. Osallisuusmallin johtoajatuksiin  kannattaa ottaa kaupunkiyhteisön voimavarojen uusiutumisen tukeminen sekä hallinnan jatkuva mukautuminen kansalaisyhteiskunnan mukana.

Katso myös Tietopaketti 5: Osallisuuden ja demokratian laajentuminen vertaistoiminnan aikakaudella.