Toimintaideoita

Tälle sivulle kootaan ideoita kaupunkiaktivismeihin ja niiden mahdollistamiseen ja hyödyntämiseen. Lähetä idea kohdassa Täydennä tietopankkia!

Kuntien hallinto voi saada inspiraatiota aktivismeja manageroivien välittäjätahojen toiminnasta, esimerkiksi Yhteismaa ry:ltä, Hukkatila ry:ltä tai Helsingin paikallisen kehittämispolun Kehristä ja Sukkuloista. Kansainvälisiä esimerkkejä löytyy mm. City Makers -verkoston New Europe - Cities in transition-median kautta ja torontolaisesta Shape My City -portaalista.

Marttojen malli nopean toiminnan joukoista voi toimia vakiintuneelle organisaatiolle ideana ketterämmän reagoinnin kehittämiseen. Some-aikaan siirtymistä voi esimerkkinä auttaa vaikkapa kirkon kokemus työntekijöiden kouluttamisesta jalkautumaan verkossa sinne, missä kansalaisetkin ovat.

Hallinto voi hyödyntää kokemuksia aktivistien organisoimista joukkorahoitushankkeista ja muista malleista, joilla ideoita saadaan toteutettua tai joilla aktivistien järjestämä toiminta pystyy kannattelemaan itseään taloudellisesti. Joukkorahoituksella voi syntyä esimerkiksi innovaattoreiden yhteinen toimintakeskus, kuten Torontossa, tai rakennetun ympäristön käveltävyyttä helpottava kulkusilta, kuten Rotterdamissa.

Joukkorahoitusta on organisoitu kaupunkien kehittämisen välineeksi mm. Lontoossa  Mayor's civic crowdrfunding -ohjelmassa.  Suomessa toimii kaikille avoin joukkorahoituspalvelu Mesenaatti.me. Erityisesti paikallisten kehittämishankkeiden joukkorahoittamiseen suuntautuneita palveluita maailmalla ovat mm. citizeninvestorneighbor.ly ja ioby.org, joka palvelee joukkorahoituskampanjoiden ohella voimavarojen kokoamista yleisemminkin.

Itseään kannatteleva aktivismi voi tarkoittaa esimerkiksi asukastilan vuokran kattamista tilassa toimivan kirpputorin tuloilla. Lontoossa Kuninkaallisen puutarhaseuran vapaaehtoiset kehittävät Cody Dockin ranta-aluetta hankkien rahaa kehittämiseen muun muassa asuntolaivoja vuokraamalla ja kahvilatoiminnalla.

Vapaamuotoisten liikkeiden aktivistit voivat hankkia avukseen palkattua työvoimaa  kumppanuuksilla esimerkiksi yhdistysten kanssa.  Käyttöön voidaan saada esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien osaamista palkkaamalla heitä palkkatuella kaupunginosayhdistyksiin. Esimerkiksi Helsingin Pitäjänmäessä ja Konalassa on hankittu näin kyläavustajia.